Ilmaisia taide-elämyksiä

Espanjassa on laki, joka velvoittaa pankit tekemään sosiaalista ja kulttuurillista työtä. Niinpä pankit ovat perustaneet säätiöitä, jotka tarjoavat sosiaalisen työn, kuten apurahojen lisäksi ilmaisia kulttuurielämyksiä kansalaisille erityisten kulttuurikeskusten kautta. Madridissa näitä keskuksia on useita ja niiden näyttelyihin on yleisöllä vapaa pääsy. Jotain hyvääkin siis espanjalaiset pankit ovat tuottaneet, enkä ollenkaan panisi pahakseni, jos esim. Osuuspankki ja Nordea perustaisivat ilmaiset kulttuurikeskukset Helsinkiin, tai ne velvoitettaisiin siihen lain voimalla.

CaixaForum

Jumala luo Aatamin ja muita William Blaken teoksia on CaixaForumissa esillä  21.10. asti.

Tämän hetken mielenkiintoisimmat tärpit näissä keskuksissa ovat William Blaken näyttely CaixaForumissa (Paseo del Prado, 36) sekä Ernst Ludwig Kirchnerin näyttely Fundación Mapfressa (Sala Recoletos, Paseo de Recoletos, 23). Kolmas käymisen arvoinen keskus on CajaMadrid-pankin ylläpitämä La Casa Encendida (Ronda Valencia, 2). La Casa Encendidassa on parhaillaan käynnissä anime-aiheinen näyttely.

Sekä CaixaForumin että Fundación Mapfren näyttelyitä voin hyvin suositella kenelle tahansa. Blaken lyyristen runojen mielikuvitukselliset kuvitukset vangitsevat huomion ja saavat pitkänkin ajan vierähtämään näyttelytilassa. CaixaForumista löytyy lisäksi kauppa ja onpa siellä Blaken lisäksi esillä myös italialaisen taidegraafikon Giambattista Piranesin töitä syyskuun 9. päivään asti.

Luonnollisestikaan nämä keskukset eivät ole Reina Sofian tai Pradon kaltaisia taideturismimagneetteja, mutta mielenkiintoisia vaihtuvia näyttelyitä etsivälle ne ovat oivia kohteita. Säätiöiden nettisivuilta voi ennen kaupunkiin tuloa tsekata, onko niissä mielenkiintoisia näyttelyitä meneillään.

Kierroksellinen vanhaa Madridia

Vietän viimeisiä päiviä tällä erää Madridista. Paluu Suomeen odottaa torstaina, sitä ennen tarkoitus on nauttia Madridin tarjonnasta mahdollisimman paljon. Pyrkimykseni herätä ajoissa ei ottanut tulta alleen, mutta siitä huolimatta ehdin käveleskellä kaupungilla jalkani jauhelihaksi.

Kuningas Alfonso XII:n muistomerkki Retiron puistossa.

Retiron puisto oli ensimmäinen etappi. Parque del Buen Retiro, kuten koko nimi kuuluu, oli suosikkipaikkojani käydessäni Madridissa vaihto-opiskeluvuotenani läheisessä Alcalá de Henaresissa.

Kuningas Alfonso XII:n kunniaksi rakennetussa, antiikin tyylisessä rakennelmassa pidettiin sunnuntaisin rumpukonsertteja, joissa hengailin joskus. Tällä visiitillä ei Retiro ole muodostunut ihan yhtä vakiokohteeksi muuten kuin lenkkeilykohteena, enkä tiedä, järjestäänkö konsertteja vielä.

Retiron puisto on sopiva paikka rauhallisille iltakävelyille. Lenkkeilijöitä ja rullaluistelijoita on tosin aika paljon, samoin lapsiperheitä. Muistomerkin lisäksi kiinnostavia kohteita on Palacio de Cristal näyttelyiueen ja viereisine lampineen.

Retiron puistosta on hyvä jatkaa matkaansa useampaankiin suuntaan. Museoista lähettyvillä ovat muun muassa Prado että kuningattaren mukaan nimetty Reina Sofia. Toinen vaihtoehto on jatkaa Alcalá-katua pitkin edelleen Gran Víalle - reitti, jolla on paljon Madridin kuuluisimpia rakennuksia.

Metropolis-rakennus Alcalá-kadun ja Gran Vían kulmauksessa.

Koristeellisia postilaatikkoja Espanjan postin entisessä talossa, nykyisessä Cibeles-kulttuuripalatsissa.

Retiro-puistosta Cibeles-aukion kautta Alcalá-kadulle jatkettaessa on useita kulturelleja kohteita, joista ensimmäinen, Palacio de Cibeles -rakennuksessa (vanhalta nimeltään Palacio de comunicaciones) sijaitseva CentroCentro on Madridin kaupungin hallinnoima kulttuurikeskus. CentroCentrossa nähtiin tänä kesänä hieman suomalaisväriäkin Helsingin designpääkaupunkivuoteen liittyvän näyttelyn muodossa. Hieman edemmäs Alcalá-katua noustessa tulee vastaan Círculo Bellas Artes, josta löytyy hyvä kirjakauppa ja kattoterassi, joka on yksi Madridin parhaista näköalapaikoista.

San Miguelin kauppahallin julkisivua.

Kävelyinnostuksissani päätin jatkaa matkaa oopperatalon kautta San Miguelin kauppahalliin (Mercado de San Miguel), joka on näkemisen arvoinen paikka, missä voi nautiskella erilaisia tapaksia ja myös sushia on tarjolla. San Miguelin kauppahalli on siloiteltu ja siten monen mielestä vähemmän autenttinen kuin vaikkapa Barcelonan La Boquería, mutta sitäkin sopivampi turistisiin tarkoitusperiin.

San Miguelin kauppahallin lähistöllä on myös Madridin Habsburg-ajan keskusaukio Plaza Mayor, mutta sinne en tällä reissulla poikennut.

Tarjoiluja San Miguelin kauppahallissa.	Kauppahallin yleisilmettä.

Calle de Lavapiésilla syö edullisen intialaisen aterian.

San Miguelin kauppahallilta ei ole pitkä La Latinaan, jossa on paljon erilaisia baareja ja ravintoloita. Itse suuntasin kuitenkin Lavapiésiin, joka on etnisen värikäs kaupunginosa. Lavapiésin erikoisuuksiin kuuluvat mm. monet etniset ravintolat ja pikku baarit. Eräs tapa syödä edullisesti hyvin Madridissa onkin suunnata Calle de Lavapiésin intialaisiin ravintoloihin, jotka sijaitsevat Lavapiésin aukiolta (Plaza de Lavapiés) nousevan ylämäen varrella. Seitsemällä eurolla irtoaa täältä menyy alkupaloineen, pääruokineen, jälkiruokineen ja juomineen.

Lavapiésin lähistöltä palataankin helposti Reina Sofian museon tienoille, josta kivenheiton päässä aukeaa tämän kierroksen alkupiste, Retiro-puisto. Näin tuli suoritettua pitkä, mutta antoisa kierros Madridin historiallisen keskustan alueella.

Aurinkoa ja uimista

Helteellä itse kukin kaipaa hieman virkistystä. Keskellä Kastilian kuivaa ylätasankoa sijaitsevassa Madridissa ei tunnetusti ole merenrantaa, joten uiminen on suoritettava uima-allasolosuhteissa. Se ei toisaalta ole mikään ongelma, sillä kunnalliset maauimalat ovat ihan toimivia.

Toinen Lagon uimalan altaista. Kuva Emilie Johnsonin blogista.

Auringonottoa ja uimista voi harrastaa mm. Lagon uimalassa, joka sijaitsee Casa de Campon puistoalueella. Sinne pääsee metrolinjalla 10 samannimiselle asemalle (Lago). Uimalaan maksaa sisään reilut neljä euroa kertalipulla. 

 Lagolla on kaksi uima-allasta, kuvassa oleva alempi allas katsomoineen sekä ylempi allas, jonka viereltä löytyy mm. kahvila. Itse menimme ylemmälle altaalle, joka itse asiassa tunnetaan yhtenä Madridin homokulttuurin keskuksista, jonne homot tulevat esittelemään lihaksiaan. Itsellänihän pahemmin lihaksia ei ole ja muutenkaan en pelkää sukupuolivähemmistöjä, joten asia ei millään tavalla häirinnyt. Itse asiassa paikka vaikutti aivan tavalliselta uima-altaalta, vaikka viime vuoden Priden (Orgullo Gay) aikana homokulttuuri olikin kuulemma melko näkyvässä roolissa.

Vesi on paikassa melko viileää, eikä suihkuista tule lämmintä vettä. Pukuhuoneet ovat melko askeettiset, joten paikalle on parasta tulla ainakin yhden kaverin kanssa, joka voi vahtia tavaroita sillä aikaa kuin käy uimassa. Kaiken kaikkiaan paikka on kuitenkin mukava keidas suurkaupungissa ja uiminen virkistää pitkäksi ajaksi.

Uintireissun jälkeen menimme läheiseen Puerta del Ángelin kaupunginosaan, Caramuel-kadulla sijaitsevaan kebab-pitseriaan, josta saa erinomaisia pitsoja. Kyseisen kaupunginosan ruokatarjonta sisältää myös mukavan kasvisravintolan Triángulo de las Verdurasin, jota kannattaa käydä kokeilemassa, mikäli kulmilla seikkailee.

Hemingwayn jalanjäljissä ja hieman omissanikin

"Verta, hiekkaa ja sherryä" maalasi New York Times  Ernest Hemingwayn Madridista kertovan matkailujuttunsa.  Hemingway seikkaili edellisen vuosisadan alun Madridissa sekä itse että romaanihahmojensa välityksellä. Itsekin ajattelin tehdä aikamatkan vuosisadan alun  Madridiin - jos ei täysin Hemingwayn jalanjäljissä, niin ainakin sinne päin.

Verta ja hiekkaa tosin kierrokseeni ei kuulunut. Härkätaisteluareena Plaza de toros olisi kyllä varsin lähellä asuntoani, mutta Hemingwayn mieltymyksistä huolimatta en katsonut tarpeelliseksi käsitellä tuota vanhaa ja erikoista perinnettä.

Kierroksen ideana oli käydä niissä baareissa, joissa Hemingway tapasi omilla visiiteillään käydä. Eräs näistä baareista oli La Venancia Echegaray -kadulla (numero 7), jossa kirjailija kävi ollessaan Madridin kirjeenvaihtajana Espanjan sisällissodan aikaan. La Venancian asiakkaat olivat kovia tasavaltalaisia ja paikan työläishengestä johtuen siellä ei muun muassa annettu tai pyydetty tippiä - se ei kuulunut Espanjan tasavallan tasa-arvoiseen eetokseen. Baarin ovet olivat nyt kuitenkin visusti kiinni, joten seuraava määränpää oli Plaza de Santa Ana -aukiolla oleva Cervecería Alemana, joka nimestään huolimatta tarjoaa lähinnä espanjalaisia erikoisuuksia.

Cervecería Alemana, Hemingwayn ja härkätaistelijoiden suosima  baari Plaza de Santa Analla.

Cervecería Alemanassa join lasillisen Manzanillaa, eräänlaista sherryä, jota Madridin hyväosaiset 1920-luvulla joi. Seinillä oli Hemingwayn kuvia ja jotain tauluja. Henkilökunta oli espanjalaisille vanhan koulukunnan paikoille tyypilliseen tapaan arvokasta ja runsaslukuista. Sherryn kera tarjottiin oliiveita. Aikamme istuttuamme lähdimme kohti toisella puolella aukiota ollutta Villa Rosaa.

Koristeellinen 1920-luvun trendikuppila Villa Rosa.

Villa Rosa perustettiin 1911 ja se oli 1920-luvulla maan silloisen eliitin, kuten diktaattori Miguel Primo de Riveran suosikkipaikka. Villa Rosassa ei nyt tullut itse käytyä, mutta verkkosivujen mukaan siellä järjestetään flamenco-esityksiä.

Plaza de Santa Anan lähialueet muodostavat Huertas -nimisen kaupunginosan, joka Hemingwayn aikaan oli Madridin boheemielämän keskus. Alueella on edelleen paljon vanhoja ja persoonallisen oloisia baareja. Alue on tosin hiljalleen muuttunut enemmän valtavirtaturismin suuntaan ja varsinkin irkkupubeja on paljon. Enää eivät voisi diktaattorit kulkea rauhassa nauttimaan sherrylasillistaan rauhassa möliseviltä brittituristeilta.

Talon julkisivu jossain Huertasissa päin.

Vuonna 1860 perustettu Casa Labra. Kuva:  Käyttäjä Macalla/Wikimedia

Historiallinen baarikierros sai jatkoa Solin lähistöllä Tetuán-kadulla sijaitsevassa Casa Labrassa, joka perustettiin 1860. Parikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1879 siellä perustettiin Espanjan sosialistinen työväenpuolue, PSOE, joka edustaa sosialidemokratian aatetta maassa. Casa Labrassa nautin toisen lasillisen sherryä ja kokeilin paikan croquetaseja, jotka olivat kohtuullisen maukkaita ja maksoivat 80 senttiä kappale.

Tämän jälkeen en enää kaivannut sherryä ja erkaannuin Hemingwayn jalanjäljistä seuratakseni lähinnä omiani kohti keskustan eteläpuolella sijaitsevaa Puerta del Ángelin kaupunginosaa. Tämä entinen asuinpaikkani sijaitsee Manzanares-joen rannalla - jokivarsi on pari vuotta sitten kunnostettu vehreäksi puistoalueeksi. Joelta ylöspäin noustessa tullaan värikkääseen vanhaan työläiskaupunginosaan, jossa kävimme syömässä vanhassa suosikkipaikassani, Triángulo de las Verduras -kasvisravintolassa.

Manzanares-joen vartta puistoalueineen.

Triángulo de las Verdurasin sisustusta.

"Kasvisten kolmion" (huomaa sanaleikki verduras-Bermuda) soijarouheesta tehdyt hampurilaiset ovat erinomaisia tuoreine pinaatti- ym. täytteineen, eikä hintakaan, 3,9 euroa ole paha. Paikka toimii myös eräänlaisena kulmakuppilana, josta saa kaikkea cañoista eli oluista gin toniceihin. Hampurilaisten jälkeen oli hyvä suunnata kohti Malasañan yötä ja myöhemmin, kymmeniä euroja köyhempänä, takaisin kotiin. 

Euroopan mestarit

Saavuin juuri Cibelesin aukiolta, jonne Espanjan jalkapallomaajoukkue saapui mukanaan eilen illalla Kiovassa saavutettu Euroopan mestaruuspokaali. EM-pysti matkasi Espanjaan jo toista kertaa peräkkäin ja välissä Espanja voitti maailmanmestaruuden, joten turhaan Espanjassa ei hehkuteta maailmanhistorian parasta joukkuetta. Ainakin tuloksellisesti Espanja sellainen on.

Cibeles-aukio täyttyi jo hyvissä ajoin enen joukkueen saapumista.

Mielenkiintoista sinänsä, että Espanjassa ei etukäteen pidetty voittoa mitenkään varmana. Itse asiassa moni espanjalainen veikkasi Saksan nousevan vihdoin voittoon päästyään pari kertaa lähelle lahjakkaine pelaajineen. Näinollen Espanja sai pelata hieman vähemmillä paineilla ja toisaalta, onhan jalkapallossa aina helpompaa hävitä kuin voittaa.

Varmasti espanjalaiset toisaalta tiesivät pystyvänsä voittamaan mestaruuden. Moni ulkopuolinen ei sen sijaan olisi odottanut tällaista ilotulitusta finaalissa. La roja pisti kuin pistikin uuden vaihteen silmään ja murskasi Italian 4-0. Espanja jää historiankirjoihin toistaiseksi ainoana joukkueena, joka on voittanut kolmet arvokisat peräkkäin. 

Joukkue saapuu bussilla Cibelesille.

Torilla tavattiin siis jo kolmannen kerran neljän vuoden sisällä. Mietin hieman, vähentävätkö toistuvat mestaruusjuhlat fanien fanaattisuutta. Kolmas kerta ei varmaankaan tunnu samalta kuin ensimmäinen, vaikka espanjalaisfaneille jäikin paljon hampaankoloon jatkuvasta alisuorittamisesta ja epäonnesta ennen vuoden 2008 mestaruutta.

Hieman parempilaatuinen video	Sain zoomattua juuri ja juuri yleisömeren reunalta.

Vuoriston rauhaa

Viime viikonloppuna kävin vierailemassa Madridin lähialueen vuorilla. Madridin länsi- ja pohjoispuolella kohoaa ihan hyvän kokoisia vuoristoja, joiden huiput nousevat korkeimmillaan reiluun 2000 metriin merenpinnasta.

Sunnuntaina matkasin ystävättäreni kanssa pohjoiseen, tarkoituksena vierailla mustissa kylissä, jotka sijaitsevat Sierra de Ayllón -vuoriston vaikeakulkuisilla syrjäalueilla. Via Michelinin tarjoama reittivaihtoehto Burgosin valtatien kautta osoittautui melko hankalaksi - erehdys yhdessä risteyksessä sekoitti suuntaamista pahasti ja johti eksymiseen, jonka kautta tosin päädyimme Montejon pyökkimetsään (Hayedo de Montejo), erääseen seudun luonnonnähtävyyksistä. Suosittelen käyttämään mieluummin reittiä Guadalajaran kautta, koska tiet ovat sillä suunnalla parempia, eikä syvien rotkojen ja mutkien kaltaisia luonnonesteitä ole niin paljoa.

Montejo de la Sierran pyökkimetsä.

Ei ihan niin pienen harhailun jälkeen pääsimme paikallisten neuvojen avulla itse mustiin kyliin. Seudun talot on tehty tummasta kivestä, saviliuskeesta, jota itse vuoret sisältävät runsaasti. Vierailimme kahdessa mustassa kylässä, Roblelacasassa ja Campillo de Ranasissa.

Matkan jälkeen sain tietää, että Campillo de Ranasin kylä on tunnettu hääturismista. Kylästä on tullut suvaitsevaisen ilmapiirinsä myötä suosittu paikka avioitumiselle niin hetero- kuin homoparienkin kohdalla. Häissä voi esim. pukeutua Sormusten herran asusteisiin. Tämän myötä Campillo de Ranasista on tullut tunnettu paikkakunta samaan tapaan kuin muista kylistä niiden perinneherkkujen takia.

Campillo de Ranasin kirkontorni.

Vuoria kylän ulkopuolella.

Paluumatkalla satuimme kulkemaan Tamajónissa olevan kalliomuodostelma-alueen ohi, jossa oli hienoja kivipilareita ja luolia. Alueen nimi on Ciudad Encantada de Tamajón (ilahduttava kaupunki), eroituksena Cuencassa olevasta, tunnetummasta alueesta.

Tamajónin Ciudad Encantada sattui matkan varrelle.

La Pedriza

Maanantain matkakohteena oli La Pedrizan alue Guadarraman vuoristossa. La Pedriza tarkoittaa kivikkoista ja kivikkoista alue onkin. Madridin halki virtaava Manzanares-joki saa alkunsa täältä ja virtaa kirkasvetisenä purona yli pyöreiksi hioutuneiden kivien ja kallioiden. Talviturkkikin tuli vihdoin heitettyä vuoristopuron kylmään veteen.

La Pedriza sijaitsee lähellä Manzanares el Real -nimistä kaupunkia Madridista hieman luoteeseen. Alue sopii hyvin vaellusmaastoksi, minkä lisäksi vierailijaa saattaa kiinnostaa Manzanaresin vanha linna, jota meillä tosin ei ollut aikaa sen kummemmin katsastaa. La Pedrizasta en myöskään voi laittaa kuvia, koska kamerasta loppui akku juuri parahiksi ennen retkeä.

Kaiken kaikkiaan vuoriston rauha on tervetullut vastapaino suurkaupungin hektiselle menolle. La Pedrizaan menimme onneksi maanantaina, sillä viikonloppuisin paikassa saattaa olla jonkin sortin ryysistäkin madridilaisten mennessä joukolla nauttimaan luonnonrauhasta. Viikonloppuna varsinkin alueen portilla saattaa joutua jonottamaan, koska sisälle lasketaan vain yksi auto kerrallaan.

Uniikkia t-paitamuotia Madridista

Vaatteet voivat parhaimmillaan olla kuin taideteoksia. Varsinkin paidat voivat hienoine ja oivaltavine painatuksineen olla kuin päällä kannettavia julisteita. Itsenäisten suunnittelijoiden t-paidat ovat miellyttävä tapa pitää uniikkeja vaatteita ja samalla tukea suunnittelijoita tavalla, josta on omaan käytännön elämäänkin hyötyä.

Persoonallisia vaatteita miehille...

...ja naisille.

Ystäväni, taiteilija San Gobet on lanseerannut oman t-paitojen ja hameiden sarjan. Göfz -nimellä kulkevaa vaatemalllistoa koristavat Sanin tekemät kuvitukset ja paitoja voi tilata sähköpostilla. Göfzin Facebook-sivuilla on kuvasto myynnissä olevista vaatteista ja tiedot saatavilla olevista ko'oista. Tilauksia voi tehdä osoitteeseen tienda[ät]sangobet.com ja vaatteiden hinnat liikkuvat huokeasti 10-15 eurossa. Niitä voi tilata postitse Suomeenkin, joskin postikuluja kertyy jonkin verran. Koska kyse on käsityöstä, tällä erää tilauksia voi tehdä vain torstaihin 20.6. asti.

Kolmen t-paidan setti kustantaa 30 euroa.

Lisätietoa:

Göfz Facebookissa

Barcelona

Tulee vähän viiveellä tämä kirjoitus, mutta kävin Barcelonassa reilu viikko sitten. Matkan motivaationa oli Primavera Sound -festivaali, johon hankin lippuluukulta yhden päivän lipun 85 euron hintaan. Koko festarien kolmipäiväinen lippu olisi maksanut 190 euroa, enkä halunnut sellaista ostaa siksikään, etten päässyt vielä torstaina lähtemään - torstaina olisi soittanut festarien kiinnostavin yhtye, Beirut.

Beirut soitti Primavera Soundissa. En ollut seuraamassa.

Itse pääsin festareille mukaan siis vasta perjantaina, jolloin esiintyjänä oli mm. The Cure. Keikka oli ihan jees, ainakin muut vaikuttivat olevan vähintäänkin innoissaan. Kaipaisin kyllä The Cureltakin hieman enemmän torvia, haitareita ja futispaitoja. Toisaalta Primavera Soundin järjestäjiltä voisi kysyä, että mikäli indie-linjalta poiketaan mm. hankkimalla Mayhem soittamaan, niin miksei sitten voitaisi hankkia esim. jotain ska-bändiä? Vai joko ska meni muodista?

Riemukaarella (Arc de Triomf) järjestettiin sunnuntaina ilmainen konsertti, jossa esiintyi mm. Yann Tiersen.

Festivaalin kunniaksi on toki mainittava, että sunnuntaina järjestettiin ilmaiskonsertti Arc de Triomfilla, eli riemukaarella. Samannimisen metroaseman lähellä sijaitseva rakennelma (joka punaisista tiilistään päätellen on venäläisten 1800-luvulla rakentama) loi puitteet mm. Yann Tiersenin ja parin espanjalaisen esiintyjän, kuten Nacho Vegasin ja Joe Crepúsculon keikoille. Rankkasade tosin pakotti kaikki pakkautumaan riemukaaren alle.

Barcelona on kyllä kaunis kaupunki. Haluaisin suositella erästä hyvää kasvisravintolaa lähellä Sant Jaumen metroasemaa, mutta harmikseni en muista sen nimeä tai tarkkaa sijaintia. Siellä sai erinomaista pizzaa, jonka pohja oli spelttijauhoista tehty ja joka oli äärimmäisen täyttävää. Jos riittävän kauan kävelee goottilaisen kaupunginosan kapeita kujia, sen ehkä löytää. Lisäksi kävely kyseisessä kaupunginosassa sopii varsinkin historiasta kiinnostuneille.

Pizzaa spelttipohjalla ja katalonialaista viiniä.

Aasialainen buffet hintaan 6,85 euroa. Aikaa syömiseen 15 minuuttia.

Lähtöpäivänä kävin myös syömässä ylläolevassa aasialaisessa buffetissa lähellä Estació del Nordin bussi- ja rautatie-asemaa. Siellä sai syödä niin paljon sushia ja kiinalaista ruokaa kuin halusi 6,85 eurolla - tarjous tosin oli voimassa muistaakseni vain klo 10-16 tai vastaavaa.

Barcelonan huonona puolena ovat varkaat, jotka vaanivat turisteja usein jo lentokentällä tai sieltä kaupunkiin vievässä, klaustrofobeille sopimattomassa junassa. La Rambla -katu ja pimeä, hieman Linnanmäen Kummitusjunaa muistuttava metro ovat myös paikkoja, joissa käsilaukkuja ja kameroita kannattaa puristaa rystyset valkoisina. Tarkkaavaisuudella ja terveellä epäluulolla lähelle tunkevia vieraita ihmisiä kohtaan pääsee kuitenkin pitkälle.

Barcelonassa pääsee rannallekin Barcelonetan kaupunginosassa.

Näköaloja Madridiin

Sain tänä sunnuntaina idean lähteä katsastamaan paikkoja, joista avautuu näköaloja Madridiin. Wikipediasta sain idean lähteä Madridin esikaupunkien Getafen ja Leganésin rajalla sijaitsevalle Cerro de Buena Vistan mäelle, jolta avautuvat hyvät näköalat paitsi Madridiin, myös Madridin länsi- ja pohjoispuolella kohoavaan vuoristoon.

Onneksi käytössä oli auto, jolla pääsimme perille Leganésin perukoille ja kävelimme mäen päälle. Sieltä avautui tosiaan näköala Madridiin, joskin saastesumut hieman häiritsivät näkyvyyttä.

Madrid nähtynä Cerro de Buena Vistasta

Leganésin peltojen halki könyttyämme saimme ajatukseksi jatkaa toiselle näköalapaikalle, Parque Pío Felipeen, joka tunnetaan myös nimellä Parque de las siete tetas, seitsemän tissin puisto. Puiston pyöreämuotoiset mäet tuovat näet paikallisten mieliin naisten rinnat. Tältä Vallecasin kaupunginosassa kohoavalta muodostelmalta hahmottuu hyvin kaupungin siluetti.

Näköala Parque Pio Felipeltä. Vasemmalla Torre de España -tv-torni, taustalla Cuatro Torresin 2000-luvulla valmistuneita pilvenpiirtäjiä. Vielä taustemmalla Guadarraman vuorten siluetti.

Madridin kaupunkikuva kertoo osaltaan Espanjan historiasta. Vallecasin tissikukkuloilta näkee pilvenpiirtäjien lisäksi paljon 1960- ja 1970 -luvuilla rakennettua lähiöarkkitehtuuria - se hallitsee varsinkin Vallecasin kaltaisia kaupunginosia, jotka kasvoivat muuttoliikkeen tuodessa Madridiin uusia asukkaita tyhjenevältä maaseudulta, etenkin Andalusiasta ja Extremadurasta. Madridin ympäristön satelliittikaupungeissa, kuten Leganésissa, näkee puolestaan 2000-luvun kiinteistöbuumin aikaisia tuotoksia - massatuotettuja asuintaloja, joita on nyt vaikea saada kaupaksi.

Lähiöarkkitehtuuria Madridissa.

Uusia asuntoja nousee Getafeen.

Sunnuntai La Latinassa

Sunnuntai tavataan Madridissa usein viettää La Latinan kaupunginosan terasseilla ja tapas-baareissa. Aurinkoisina päivinä terassit notkuvat väkeä ja päivän voi aloittaa käymällä esimerkiksi Rastron katukirpputorilla, joka levittäytyy La Latinan metroaseman välittömässä läheisyydessä. Aurinkoisia terasseja löytyy ainakin Carrera de San Franciscon varrelta ja pieniä tunnelmallisia baareja mm. Cava Altan ja Cava Bajan kaduilta. La Latina soveltuu myös yöelämään.

Sunnuntain ihmisvilinää La Latinassa.

Näkymä kohti San Francisco el Granden basilikaa.

Lämpimällä ilmalla on mukava viettää aikaa kattoterassilla, jollainen löytyy ainakin El Viajero -nimisestä baarista. Terassilta on hyvät näkymät alas kohti San Francisco el Granden basilikaa. Ongelmana on ihmispaljous ja paikan saaminen, joten paikalle kannattaa tulla ajoissa. Hinnat eivät kattoterassilla ole halvimmasta päästä, mutta toisaalta suomalaisen mittapuun mukaan nekin ovat vähintäänkin kohtuullisia.

Vaihtoehtoista käyttöä kaupunkitilalle luodaan El Campo de Cebadalla, joka on vuonna 2010 puretun urheiluhallin jäljiltä tyhjäksi jääneeseen tilaan perustettu sosiaalikeskus, jota pyörittävät alueen asukkaat. El Campo de Cebadalla järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten työpajoja, tanssia, vaihtotoreja ja elokuvanäytöksiä. En ole sosiaalikeskuksessa käynyt, mutta kiinnostavan tapahtuman osuessa kohdalle El Campo de Cebada lienee varsin mukava tutustumiskohde. Paikka löytyy La Latinan metroaseman kupeesta.

Vaihtoehtoista kaupunkitilan käyttöä La Latinassa.

Sosiaalikeskuksessa voi mm. järjestää laulutilaisuuksia.

La Latina on myös Madridin vanhimpiin kuuluva alue. Se sijaitsee samalla paikalla kuin arabiajan muurien ympäröimä kaupunki, Medina Mayrit. Tämä vanhin osa Madridia kuului siihen alueeseen, jolle itävaltalaisperäisen Habsburg-suvun kuninkaat ryhtyivät rakentamaan 1500-luvulla uutta pääkaupunkia. Tästä juontuu nimitys Madrid de los Austrias, itävaltalaisten Madrid. La Latinan arkkitehtuuri on omaperäistä ja kadut sokkeloisia.

12-m

Lauantaina järjestettiin Espanjassa mielenosoituksia ympäri maata vuosi sitten syntyneen 15-m-liikkeen hengessä. 15-m-liike, eli toukokuun 15. päivän liike syntyii melko spontaaniksi protestiksi työttömyyttä, julkisen talouden leikkauksia ja korruptiota vastaan. Liikkeen kannattajat, indignados eli suuttuneet, ovat menettäneet uskonsa demokratian toimivuuteen Espanjassa ja julistavat, että päättäjät eivät edusta heitä, no nos representan.

Toukokuun 12. päivän protesteista piti tulla maailmanlaajuisia. 

Mielenosoittajat vaativat ongelmiin joutuneen Bankia-pankin kansallistamista.

Itse osallistuin kulkueeseen, joka lähti Atochan rautatieaseman luota ylös kohti Puerta del Solin aukiota, jolle indignadot vuosi sitten leiriytyivät. Osallistujia oli jo tässä kulkueessa tuhansia, ehkä kymmeniäkin tuhansia. Solille suuntasi kulkueita myös muista lähtöpisteistä. Niinpä Puerta del Solilla olikin tungosta ja suuttuneiksi yllättävän iloista meininkiä.

Ihmispaljoutta Solilla eilen illalla.

Eilisen jälkeen liikehdintä on jatkunut ja tälläkin hetkellä Solilla on indignadojen kokoontuminen. Viime vuonna protestoijat olivat leiriintyneitä Solilla aina kesään saakka ja itsekin kävin tutustumassa pahvista rakennettuun pienoiskaupunkiin, johon oli perustettu mm. kirjasto ja erilaisia ryhmätyötiloja. Viranomaiset ovat tällä kertaa kieltäneet leiriintymisen.

Sosiaalinen levottomuus ei ole Espanjasta hävinnyt minnekään, vaikka protestit eivät enää nousekaan otsikoihin maan ulkopuolella. Maan talous on huonossa kunnossa ja siitä syytetään poliittista ja taloudellista eliittiä, joka on tehnyt huonoja ratkaisuja. Niinpä poliittiset johtajat, kuten pääministeri Mariano Rajoy ja Madridin pormestari Esperanza Aguirre saavat osakseen pilkkahuutoja ja vastalauseita. Molemmat suuret puolueet, oikeiston PP ja sosiaalidemokraattien PSOE ovat indignadojen inhoamia.

On mielenkiintoista, mihin suuntaan liikehdintä etenee. Liikehdinnän sisältö on muuttunut varsin vasemmistolaiseksi - marssijat vastustavat yksityistämisiä ja leikkauksia ja vaativat julkisia palveluita ja pankkien kansallistamista. Moni kantaa Espanjan tasavallan lippua, joka on varsin vasemmistolainen symboli. Oikeistolaisesti ajattelevia ei marsseilla välttämättä paljoa nähdä, vaikka osa heistäkin jakaa 15-m:n tärkeimmät tavoitteet.

Toisaalta oikeistolainen media, kuten tv-kanava Intereconomía, mustamaalaa surutta 15-m-liikettä syyttäen sitä lähes terroristiseksi. Liikehdintä ei ehkä olekaan enää niin uudenlainen ilmiö, vaan asettuu samaan jatkumoon ammattiliittojen maaliskuussa järjestämän yleislakon kanssa. Kaksi Espanjaa jatkaa ikuista kädenvääntöään. Toisella puolen on anarkistinen, demokraattinen ja moderni Espanja, toisella katolilainen, konservatiivinen ja hierarkkinen.

Sofá Underground

Olin eilen Sofá Underground -nimisessä tapahtumassa Malasañassa. Sofá Underground on poikkitaiteellinen tapahtuma, joka järjestettiin tällä kertaa osana kyseisen kaupunginosan asukkaiden järjestämää, edellisessä blogitekstissäni mainitsemaani toukokuun 2. päivää juhlistavaa viikkoa.

Juhlaviikko, jonka tunnuslause on Haciendo barrio (kankea suomennos "Tehdään kaupunginosa"), on kokoelma aktiivisten asukkaiden järjestämiä tapahtumia katukoristurnauksesta munakkaanpaistokilpailuun, kortinpeluuseen, lasten piirustuspajaan ja paljoon muuhun.

Taiteilija San Gobet oli Sofá Undergroundin visuaalisen ilmeen takana

Musiikkiesitykset, valokuvanäytökset ja lausunta tapahtuivat olohuoneen nurkassa.

Sofá Undergroundin ajatus on, että asiasta kiinnostuneet voivat järjestää kotonaan kulttuuritapahtuman, jota seuraamaan kutsutaan sen verran väkeä, mitä asuntoon mahtuu. Apua esimerkiksi esiintyjien etsimiseen saa Sofá Underground-verkostossa toimivilta ihmisiltä.

Meininki tapahtumassa oli varsin välitön ja miellyttävällä tavalla kotikutoinen. Tarjoilu pelasi pitkälti nyyttäriperiaatteella, joskin joku oli leiponut erinomaisia keksejä tarjottaviksi.

Ensimmäisen esiintyjän, rumbero-pop-yhtye Tu otra bonitan esityksen missasin, mutta seuraavaa settiä, akustista bossa nova -henkistä Mirémonosia ehdin kuuntelemaan. Bossa nova oli juuri sopivan villasukkamaisen pehmeää musiikkia olohuonetapahtumaan ja flunssasta toipuvalle bloggaajalle. Lopuksi kuunneltiin vielä Bravo Fisherin sympaattista elektropoppia.

Musiikin jälkeen katseltiin inspiroivia valokuvaesityksiä. Eduardo Rivasin Kuuba-aiheiset kuvat ja Norka Osorion ideovisuaalinen runous vangitsivat mielenkiinnon. Valokuvaosion jälkeen kuultiin vielä runonlausuntaa, mutta itselläni alkoi siinä vaiheessa jo kulttuurimaha täyttyä.

Sofá Underground siinä missä muukin juhlaviikon toiminta osoittaa kiinnostavaa kansalaisaktiivisuutta. Ihmiset haluavat tehdä yhdessä asioita luodakseen näin uutta yhteisyyttä. Malasaña boheemina luovan luokan tyyssijana antaa oivan lähtökohdan tällaiselle, mutta on vastaavaa muuallakin. Joka tapauksessa näin syntyy hyvää ja pirteää kulttuuria halvalla.

Tässä Made in Gibraltarin esiintyminen Sofá Undergroundissa helmikuussa

Juhlapyhäelämää

Tänään on Madridin itsehallintoalueen päivä, Día de la Comunidad de Madrid. Itsehallintoalueen päivänä juhlistetaan toukokuun 2. päivänä vuonna 1808 tapahtunutta Madridin kansannousua. Madridilaiset nousivat tuolloin kapinaan kaupunkia miehittäneitä Napoleonin joukkoja vastaan. Ranskalaiset kukistivat kansannousun verisesti. Ranskalaiset vetäytyivät Espanjasta lopullisesti vasta Napoleonin kukistuttua.

Francisco Goyan maalaus Toukokuun kolmas kuvaa espanjalaiskapinallisten teloituksia  kansannousun jälkeen.

Toukokuun toinen päivä muodostaa sopivan putken lomapäiviä yhdessä vapunpäivän kanssa. Mikäli lomat saa yhdistettyä viikonloppuun, on mahdollista viettää muutamankin päivän vapaa. Näitä vapaita kutsutaan espanjaksi nimellä "puente", eli silta. Toukokuun alun puente on yksi tärkeimmistä ja sen näkee esimerkiksi matkailumainosten yleistymisenä edellisinä viikkoina.

Itse valitettavasti sain flunssan ennen vappua ja puente menikin loppuosiltaan hieman pieleen. Espanjan vasemmisto käytti vapun hyväkseen mobilisoidakseen ihmiset vastustamaan oikeistohallituksen politiikkaa. Viime toukokuussa alkunsa saanut 15-m -liike lanseerasi prekaarityöläisten järjestön, Oficina Precarian , joka antaa mm. lakiapua ja jonka kautta voi ilmiantaa työntekijöitä hyväksikäyttäviä työnantajia. Sosiaalinen jännite kasvaa laman ja yli 50 prosentin nuorisotyöttömyyden oloissa. Kalliita maisteriohjelmia puurtanut sukupolvi ei mielellään taivu huonoehtoiseen työhön tai työttömyyteen.

Cibelesin aukio odottaa Real Madridin mestaruusjuhlia

Espanjan jalkapalloliigan mestaruus on tänään katkolla Real Madridille ottelussa Bilbaon Athleticia vastaan. Athleticin kotistadion San Mamés on fanaattisine baskifaneineen madridilaisille vaikea vierailukohde. Athletic on lisäksi tänä vuonna vahva joukkue, joka on yltänyt aina Eurooppa-liigan finaaliin. Madridilaiset kuitenkin janoavat voittoa Barçan voitettua kolme mestaruutta putkeen. Luultavasti siis huomenna klo 19 fanit ja joukkue kokoontuvat mestaruusjuhliin Cibelesin aukiolle neljän vuoden tauon jälkeen. Ottelu alkaa klo 22 Espanjan aikaa.

Che Sudakaa ja Don Quijotea

Viikonloppu oli varsin vauhdikas. Vasta nyt tiistaina on aikaa hiljentyä blogin äärelle.

Perjantaina kävin katsomassa Che Sudakan keikan Sala Caracolissa. Che Sudaka on Barcelonassa majaansa pitävä yhtye, jonka soittajat ovat eteläamerikkalaisia siirtolaisia. Sudaka tarkoittaa eteläamerikkalaista siirtolaista ja termiin liittyy rasistisia konnotaatioita. Sinänsä hatunnoston arvoista nimetä yhtye noin - se varmasti risoo rasistisia mielipiteitä omaavia paljon enemmän kuin herkkänahkainen uhriutuminen. Bändin hittibiisit, kuten "Sin papeles" julistavat ylpeyttä omasta taustasta, vieden aseet rasistien käsistä.

Vaikka en ollut Che Sudakan uudempiin levyihin juuri tutustunut, ei meininki juuri ollut muuttunut. Musiikki oli edelleen samaa cumbian, reggaen, skan ja muiden tyylien sekoitusta, jossa haitari ja räppäys sulautuivat ongelmattomasti yhteen. Keikalla päästiinkin ihan kunnolliseen fiilikseen, vaikka 12 euron sisäänpääsy yhdistettynä bändin kohdeyleisöön ja Espanjan taloustilanteeseen varmaan karsikin yleisömäärää.

Rakkaudesta ironiattomasti futispaidat päällä laulava maahanmuuttajabändi edustaa hieman erilaista kokemusta kuin monimutkaista taiteellisuutta arvostava hipsteriskene. On aina mielenkiintoista ylittää tällaiset rajat ja tutustua eri alakulttuureihin.

Seuraavan päivän etappi oli sitten sukellus ulos Madridin urbaanista elämästä. Edustin Suomea Madridin eteläpuolella sijaitsevassa Esquiviasissa pidetyssä kansainvälisessä Don Quijote -lukutilaisuudessa. Lausuin pätkän teoksen ensimmäisestä luvusta, jossa kerrotaan päähenkilön arjesta ja ruokailutottumuksista. Palkinnoksi sain komean Don Quijote -patsaan, kuten muutkin lukijat. Enemmän juttua tilaisuudesta löytyy täältä.

Lauantain reissun takia jäi tosin valitettavasti näkemättä illan El Clásico, jossa Madridin valkoiset onnistuivat lyömään hallitsevan mestarin Barcelonan. Alkaa näyttää siltä, että tänä keväänä Madridin Cibelesin aukio kokee riehakkaat mestaruusjuhlat neljän vuoden tauon jälkeen. Huomenna selviää, säilyykö Madridilla mahdollisuudet myös Mestarien liigan voittoon.

Museoita ja historiaa

Viime lauantaina suoritin pienen opastuskeikan Reina Sofia -museossa ja kuninkaanlinnassa. Reina Sofia on Madridin tunnetummista museoista suosikkini, vaikka en toki mikään taiteen suurkuluttaja olekaan. Varsinkin 1930-luvun Espanjaa käsittelevä osuus on mielenkiintoinen propagandajulisteineen, videoineen ja maalauksineen, tunnetuimpana Picasson Guernica.

(Kuva: Wikipedia)

Espanjan sisällissodan jyrkkä vastakkainasettelu fasismin, sosialismin, anarkismin ja katolilaisen konservatismin välillä on sykähdyttävä aihe. Itsekin tutkin aikoinaan gradussani tämän dikotomian triviaali sivunäyttämöä, espanjalaiskirjailija Agustín de Foxán Suomi-kirjoituksia. Eräs kaverini tekee myös taidehistorian väitöskirjaa aiheesta, joten tämä maailmankatsomusten törmäys kaikkine elementteineen on ollut vahvasti mielessä.

Toinen käyntikohde oli kuninkaallinen palatsi, eli Palacio Real. Kuninkaallinen palatsi oli Espanjan kuninkaiden virallinen asunto, joskin nykyään se palvelee enää joissain virallisissa seremonioissa sekä museoissa. Kuninkaallinen palatsi ei välttämättä ole sen loisteliaampi sisältä kuin esim. Venäjän tsaarien palatsit Pietarissa tai Versailles, mutta yhtä kaikki ne muistuttavat entisaikojen monarkioihin kuuluneesta loistosta. Loistosta, josta käsin monarkit eivät täysin olleet perillä tavallisen kansan ongelmista.

Kuva: Osvaldo Gago/Wikipedia

Diktaattoreita ja kullattuja frakkeja

Toinen näyteikkuna Espanjan historiaan oli Helsingistä tilaamani, Suomen ensimmäisiin Espanjan-lähettiläisiin kuuluneen G.A. Gripenbergin muistelmateos Diplomaatin arkipäivä (WSOY, 1965). Gripenberg kuvaa 1920-luvun Espanjaa, johon yhä kuuluivat vanhan monarkian ikivanhat seremoniat sekä kullatuissa frakeissa kulkeneet Espanjan grandet, joiden seassa Gripenberg vaikutti vaatimattomalta aatelistaustastaan huolimatta. Gripenberg myös huomoi muistelmissaan Espanjan suuret sosiaaliset epäoikeudenmukaisuudet, joilla hän varmaankin tarkoitti köyhyyden ja riiston yleisyyttä maassa, jossa maatyöläiset tekivät aristokraateille töitä lähes olemattomalla korvauksella.

Kesäisin hovi ja lähetystöt muuttivat Madridista pohjoisrannikolle San Sebastiániin, jossa lähetystöpiirit elivät Biarritzin ja San Sebastiánin väliä sukkuloiden. Pohjoisessa Gripenberg oli myös vuonna 1923 kenraali Miguel Primo de Riveran kaapattua vallan. Espanjan poliittinen tilanne oli tuolloin niin sekava, että Espanjan Suomen-lähettiläskin kävi taajaan Helsingissä ulkoministeriössä kuulemassa Gripenbergin raportteja, koska hänen oman hallituksensa kautta hän ei tietoa Suomeen saanut.

Gripenberg kuvasi muistelmissaan niin Espanjan vuonna 1931 vallasta syöstyä kuningas Alfonso XIII:a kuin diktaattori Primo de Riveraakin ymmärtäväisesti: "Missään tapauksessa ei voida kuitenkaan mielestäni kieltää sitä, etteivätkö he kumpikin olisi vilpittömästi ja epäitsekkäästi pyrkineet parhaalla tavalla palvelemaan maataan. Monien muiden valtiomiesten tavoin he tekivät virheitä, jotka he havaitsivat vasta liian myöhään."

- - -

Myös tällä hetkellä Espanjan monarkia elää vaikeita aikoja. Kuningas Juan Carlosin norsunmetsästysmatkasta Botswanaan nousi kohu näin vaikean taloustilanteen aikoina. Aiemmin kuningashuoneen uskottavuutta rapautti kuninkaan vävyn Iñaki Urdangarinin korruptiosyytökset. Niinpä monarkian vastustajat ja sosiaalisen median irvailijat ovat saaneet uutta vettä myllyynsä.

Espanjan historiasta kiinnostuneille ja kieltä taitaville suosittelen toiseen blogiini kokoamiani linkkejä espanjalaisten lehtien verkkoarkistoihin, jotka avaavat ihan tavallisille netinkäyttäjille pääsyn vanhoihin lehtiin aina 1800-luvulle saakka.

Salamancan kaupunginosa

Ajattelin aloittaa Madridin esittelemisen kotikulmiltani, Salamancan kaupunginosasta. Salamanca on leimallisesti porvarillinen kaupunginosa, jonka ulkopuoliselle merkittävin anti lienevät lukuisat luksustason ostospaikat. Serrano-, José Ortega y Gasset- ja Claudio Coello-katujen alue on Madridin suurin luksusmyymälien keskittymä ja sieltä löytyvätkin niin Guccin, Rolexin kuin Armaninkin myymälät, joista varakkaammat henkilöt voivat hankkia statussymbolinsa. Näiden lisäksi on tosin normaalejakin kauppoja.

Salamanca ei oikeastaan ole virallisesti kaupunginosa, vaan piiri (distrito), joka jakautuu useampiin kaupunginosiin (kuten Goya, Lista, Recoletos ja Castellana). Alue alkaa lännessä Madridin vilkkaasta valtaväylästä Paseo de la Castellanasta ja etelässä Retiron puiston pohjoislaidalta. Alue rakennettiin 1800-luvulla ja se edustaa aikakaudelle tyypillistä ruutukaavaa (espanjaksi ensanche). Ensanchet eroavat vanhemmasta kaupunkirakentamisesta, jolle tyypillistä olivat sokkeloiset ja kapeat kadut. Nimeään Salamanca ei saanut samannimiseltä espanjalaiskaupungilta, vaan alueen rakennuttaneelta, 1800-luvulla vaikuttaneelta liikemieheltä, markiisi

José de Salamanca y Mayolilta (vasemmalla on kuva Plaza del Marqués de Salamancalta).
Salamancan kaupunginosasta muodostui nopeasti hyväosaisten alue, jolle tyypillistä oli konservatiivinen ideologia. Espanjan sisällissodan aikaan Franco käski joukkojaan olemaan pommittamatta kaupunginosaa, kun muuta Madridia pommitettiin. Ennen sotaa Franco asui itsekin Salamancan kaupunginosassa, hyvin lähellä suosikkiruokakauppaani.
Salamanca on rauhallinen alue asua ja palvelut ovat mainiot. Metropysäkkejä on tuskin millään alueella Madridissa yhtä taajaan, joten liikkuminen on helppoa. Ruokakauppoja ja ravintoloitakin löytyy, joskin ravintolat ovat kalliimpia kuin suurimmassa osassa kaupunkia. Alueelta löytyy myös jonkin verran yöelämää, kuten yökerho Serrano 41, jonka yleisilme on tosin hieman liian snobimainen.
Espanjalaiset käyttävät taajaan ilmaisua pijo, snobi, puhuessaan esimerkiksi Salamancan kaltaisista alueista ja sen asukkaista. Konnotaatio on ehkä hieman sama kuin suomalaisilla puhuessa vauraista suomenruotsalaisista, tai ainakin Björn Wahlroosista. Madridin kulttuurimaantieteellisessä jakautumisessa snobien Salamanca on yksi ääripiste. Tarkoitus olisi esitellä muita pisteitä, kuten hipsterien kansoittamaa Malasañaa ja etnisen värikästä Lavapiésiä myöhemmin.

Plaza de Colón, Kolumbuksen aukio, lienee kaupunginosan tärkein nähtävyys. 1800-luvulla rakennettujen monumenttien lisäksi aukiota koristaa varsin miehekkään kokoinen Espanjan lippu. Aukion ja monumenttien lisäksi lähistöllä sijaitsee Madridin Hard Rock Café, Espanjan kansalliskirjasto ja teatteri Centro de Arte Fernán Gómez. Kovin kaukana ei myöskään ole Retiron puisto, joka muodostaa oivan lenkkeilypaikan, joskin joskus tulee pohdittua ilmanlaatua keskellä miljoonakaupungin autoruuhkia.

Aiheesta muualla:

Opas Salamancan kaupunginosaan