Che Sudakaa ja Don Quijotea

Viikonloppu oli varsin vauhdikas. Vasta nyt tiistaina on aikaa hiljentyä blogin äärelle.

Perjantaina kävin katsomassa Che Sudakan keikan Sala Caracolissa. Che Sudaka on Barcelonassa majaansa pitävä yhtye, jonka soittajat ovat eteläamerikkalaisia siirtolaisia. Sudaka tarkoittaa eteläamerikkalaista siirtolaista ja termiin liittyy rasistisia konnotaatioita. Sinänsä hatunnoston arvoista nimetä yhtye noin - se varmasti risoo rasistisia mielipiteitä omaavia paljon enemmän kuin herkkänahkainen uhriutuminen. Bändin hittibiisit, kuten "Sin papeles" julistavat ylpeyttä omasta taustasta, vieden aseet rasistien käsistä.

Vaikka en ollut Che Sudakan uudempiin levyihin juuri tutustunut, ei meininki juuri ollut muuttunut. Musiikki oli edelleen samaa cumbian, reggaen, skan ja muiden tyylien sekoitusta, jossa haitari ja räppäys sulautuivat ongelmattomasti yhteen. Keikalla päästiinkin ihan kunnolliseen fiilikseen, vaikka 12 euron sisäänpääsy yhdistettynä bändin kohdeyleisöön ja Espanjan taloustilanteeseen varmaan karsikin yleisömäärää.

Rakkaudesta ironiattomasti futispaidat päällä laulava maahanmuuttajabändi edustaa hieman erilaista kokemusta kuin monimutkaista taiteellisuutta arvostava hipsteriskene. On aina mielenkiintoista ylittää tällaiset rajat ja tutustua eri alakulttuureihin.

Seuraavan päivän etappi oli sitten sukellus ulos Madridin urbaanista elämästä. Edustin Suomea Madridin eteläpuolella sijaitsevassa Esquiviasissa pidetyssä kansainvälisessä Don Quijote -lukutilaisuudessa. Lausuin pätkän teoksen ensimmäisestä luvusta, jossa kerrotaan päähenkilön arjesta ja ruokailutottumuksista. Palkinnoksi sain komean Don Quijote -patsaan, kuten muutkin lukijat. Enemmän juttua tilaisuudesta löytyy täältä.

Lauantain reissun takia jäi tosin valitettavasti näkemättä illan El Clásico, jossa Madridin valkoiset onnistuivat lyömään hallitsevan mestarin Barcelonan. Alkaa näyttää siltä, että tänä keväänä Madridin Cibelesin aukio kokee riehakkaat mestaruusjuhlat neljän vuoden tauon jälkeen. Huomenna selviää, säilyykö Madridilla mahdollisuudet myös Mestarien liigan voittoon.

Museoita ja historiaa

Viime lauantaina suoritin pienen opastuskeikan Reina Sofia -museossa ja kuninkaanlinnassa. Reina Sofia on Madridin tunnetummista museoista suosikkini, vaikka en toki mikään taiteen suurkuluttaja olekaan. Varsinkin 1930-luvun Espanjaa käsittelevä osuus on mielenkiintoinen propagandajulisteineen, videoineen ja maalauksineen, tunnetuimpana Picasson Guernica.

(Kuva: Wikipedia)

Espanjan sisällissodan jyrkkä vastakkainasettelu fasismin, sosialismin, anarkismin ja katolilaisen konservatismin välillä on sykähdyttävä aihe. Itsekin tutkin aikoinaan gradussani tämän dikotomian triviaali sivunäyttämöä, espanjalaiskirjailija Agustín de Foxán Suomi-kirjoituksia. Eräs kaverini tekee myös taidehistorian väitöskirjaa aiheesta, joten tämä maailmankatsomusten törmäys kaikkine elementteineen on ollut vahvasti mielessä.

Toinen käyntikohde oli kuninkaallinen palatsi, eli Palacio Real. Kuninkaallinen palatsi oli Espanjan kuninkaiden virallinen asunto, joskin nykyään se palvelee enää joissain virallisissa seremonioissa sekä museoissa. Kuninkaallinen palatsi ei välttämättä ole sen loisteliaampi sisältä kuin esim. Venäjän tsaarien palatsit Pietarissa tai Versailles, mutta yhtä kaikki ne muistuttavat entisaikojen monarkioihin kuuluneesta loistosta. Loistosta, josta käsin monarkit eivät täysin olleet perillä tavallisen kansan ongelmista.

Kuva: Osvaldo Gago/Wikipedia

Diktaattoreita ja kullattuja frakkeja

Toinen näyteikkuna Espanjan historiaan oli Helsingistä tilaamani, Suomen ensimmäisiin Espanjan-lähettiläisiin kuuluneen G.A. Gripenbergin muistelmateos Diplomaatin arkipäivä (WSOY, 1965). Gripenberg kuvaa 1920-luvun Espanjaa, johon yhä kuuluivat vanhan monarkian ikivanhat seremoniat sekä kullatuissa frakeissa kulkeneet Espanjan grandet, joiden seassa Gripenberg vaikutti vaatimattomalta aatelistaustastaan huolimatta. Gripenberg myös huomoi muistelmissaan Espanjan suuret sosiaaliset epäoikeudenmukaisuudet, joilla hän varmaankin tarkoitti köyhyyden ja riiston yleisyyttä maassa, jossa maatyöläiset tekivät aristokraateille töitä lähes olemattomalla korvauksella.

Kesäisin hovi ja lähetystöt muuttivat Madridista pohjoisrannikolle San Sebastiániin, jossa lähetystöpiirit elivät Biarritzin ja San Sebastiánin väliä sukkuloiden. Pohjoisessa Gripenberg oli myös vuonna 1923 kenraali Miguel Primo de Riveran kaapattua vallan. Espanjan poliittinen tilanne oli tuolloin niin sekava, että Espanjan Suomen-lähettiläskin kävi taajaan Helsingissä ulkoministeriössä kuulemassa Gripenbergin raportteja, koska hänen oman hallituksensa kautta hän ei tietoa Suomeen saanut.

Gripenberg kuvasi muistelmissaan niin Espanjan vuonna 1931 vallasta syöstyä kuningas Alfonso XIII:a kuin diktaattori Primo de Riveraakin ymmärtäväisesti: "Missään tapauksessa ei voida kuitenkaan mielestäni kieltää sitä, etteivätkö he kumpikin olisi vilpittömästi ja epäitsekkäästi pyrkineet parhaalla tavalla palvelemaan maataan. Monien muiden valtiomiesten tavoin he tekivät virheitä, jotka he havaitsivat vasta liian myöhään."

- - -

Myös tällä hetkellä Espanjan monarkia elää vaikeita aikoja. Kuningas Juan Carlosin norsunmetsästysmatkasta Botswanaan nousi kohu näin vaikean taloustilanteen aikoina. Aiemmin kuningashuoneen uskottavuutta rapautti kuninkaan vävyn Iñaki Urdangarinin korruptiosyytökset. Niinpä monarkian vastustajat ja sosiaalisen median irvailijat ovat saaneet uutta vettä myllyynsä.

Espanjan historiasta kiinnostuneille ja kieltä taitaville suosittelen toiseen blogiini kokoamiani linkkejä espanjalaisten lehtien verkkoarkistoihin, jotka avaavat ihan tavallisille netinkäyttäjille pääsyn vanhoihin lehtiin aina 1800-luvulle saakka.

Salamancan kaupunginosa

Ajattelin aloittaa Madridin esittelemisen kotikulmiltani, Salamancan kaupunginosasta. Salamanca on leimallisesti porvarillinen kaupunginosa, jonka ulkopuoliselle merkittävin anti lienevät lukuisat luksustason ostospaikat. Serrano-, José Ortega y Gasset- ja Claudio Coello-katujen alue on Madridin suurin luksusmyymälien keskittymä ja sieltä löytyvätkin niin Guccin, Rolexin kuin Armaninkin myymälät, joista varakkaammat henkilöt voivat hankkia statussymbolinsa. Näiden lisäksi on tosin normaalejakin kauppoja.

Salamanca ei oikeastaan ole virallisesti kaupunginosa, vaan piiri (distrito), joka jakautuu useampiin kaupunginosiin (kuten Goya, Lista, Recoletos ja Castellana). Alue alkaa lännessä Madridin vilkkaasta valtaväylästä Paseo de la Castellanasta ja etelässä Retiron puiston pohjoislaidalta. Alue rakennettiin 1800-luvulla ja se edustaa aikakaudelle tyypillistä ruutukaavaa (espanjaksi ensanche). Ensanchet eroavat vanhemmasta kaupunkirakentamisesta, jolle tyypillistä olivat sokkeloiset ja kapeat kadut. Nimeään Salamanca ei saanut samannimiseltä espanjalaiskaupungilta, vaan alueen rakennuttaneelta, 1800-luvulla vaikuttaneelta liikemieheltä, markiisi

José de Salamanca y Mayolilta (vasemmalla on kuva Plaza del Marqués de Salamancalta).
Salamancan kaupunginosasta muodostui nopeasti hyväosaisten alue, jolle tyypillistä oli konservatiivinen ideologia. Espanjan sisällissodan aikaan Franco käski joukkojaan olemaan pommittamatta kaupunginosaa, kun muuta Madridia pommitettiin. Ennen sotaa Franco asui itsekin Salamancan kaupunginosassa, hyvin lähellä suosikkiruokakauppaani.
Salamanca on rauhallinen alue asua ja palvelut ovat mainiot. Metropysäkkejä on tuskin millään alueella Madridissa yhtä taajaan, joten liikkuminen on helppoa. Ruokakauppoja ja ravintoloitakin löytyy, joskin ravintolat ovat kalliimpia kuin suurimmassa osassa kaupunkia. Alueelta löytyy myös jonkin verran yöelämää, kuten yökerho Serrano 41, jonka yleisilme on tosin hieman liian snobimainen.
Espanjalaiset käyttävät taajaan ilmaisua pijo, snobi, puhuessaan esimerkiksi Salamancan kaltaisista alueista ja sen asukkaista. Konnotaatio on ehkä hieman sama kuin suomalaisilla puhuessa vauraista suomenruotsalaisista, tai ainakin Björn Wahlroosista. Madridin kulttuurimaantieteellisessä jakautumisessa snobien Salamanca on yksi ääripiste. Tarkoitus olisi esitellä muita pisteitä, kuten hipsterien kansoittamaa Malasañaa ja etnisen värikästä Lavapiésiä myöhemmin.

Plaza de Colón, Kolumbuksen aukio, lienee kaupunginosan tärkein nähtävyys. 1800-luvulla rakennettujen monumenttien lisäksi aukiota koristaa varsin miehekkään kokoinen Espanjan lippu. Aukion ja monumenttien lisäksi lähistöllä sijaitsee Madridin Hard Rock Café, Espanjan kansalliskirjasto ja teatteri Centro de Arte Fernán Gómez. Kovin kaukana ei myöskään ole Retiron puisto, joka muodostaa oivan lenkkeilypaikan, joskin joskus tulee pohdittua ilmanlaatua keskellä miljoonakaupungin autoruuhkia.

Aiheesta muualla:

Opas Salamancan kaupunginosaan

Minä ja Loquillo - kertomuksia elämästä Madridissa

Päätin avata tämän blogin avatakseni oman, arvatenkin suppean, näkökulmani Madridiin. Kaikilta osin kertomani ei ole relevanttia muusta kuin itseni näkökulmasta, mutta jonkinlainen kuva Madridista sen kautta kuitenkin heijastunee. Hankin kamerankin tätä varten, joten kuvamateriaali tulee olemaan omassa roolissaan.

Tulin Madridiin alunperin viime vuoden toukokuussa työharjoitteluun Suomen Madridin-instituuttiin. Harjoittelu kesti marraskuun loppuun, jonka jälkeen hengailin Madridissa ja Espanjassa tammikuun alkuun saakka. Lyhyen Suomen-visiitin jälkeen palasin Madridiin, uuteen työharjoitteluun, kun Suomesta ei tässä välissä mitään löytynyt. Uudet puoli vuotta seikkailua metropolissa on siis edessä.

Madrid on hämmästyttävän monipuolinen kaupunki. Täältä löytyy elämää joka lähtöön etnisestä kulttuurista indierockiin, Goyan ja Velázquezin maalauksista taidokkaaseen graffititaiteeseen, flamencosta konemusiikkiin ja pyöräpoolosta Real Madridiin. Tässä mosaiikissa on hienoa surffata ja ehkä saan jotakin kuvattua tämän blogin sivuilla.

Matkailulehti Mondon sivuilla oleva juttu muutaman vuoden takaa piirtää omalta osaltaan hyvän kuvan kaupungin ilmapiiristä. Itse asun "hyvin toimeentulevien madridilaisten" suosimassa Salamancassa, oma ironiansa siinäkin - tosin vanhassa, lähes ikkunattomassa palvelusväen huoneessa.

Blogin nimi lienee melkoinen kummajainen monille. Se on kunnianosoitus lähinnä itseni muodostaman sisäpiirin keskuudessa kulttisuosioon nousseelle pitkän linjan rock-legendalle, barcelonalaiselle Loquillolle, jonka kappaleiden fiilistely sopii varsinkin loppuiltaan kuin Popeda Suomessa konsanaan. Madrid-henkiseen blogiin sopii En las calles de Madrid - katalaani, joka laulaa Madridista, ei yksinkertaisesti voi olla huono ihminen.